metsurityöt
Apestorm toimii kolmen veljen voimin Etelä-Pirkanmaan alueella. Hoidamme harvennukset, raivaukset ja
pihapuiden kaadot. Tarjoa rohkeasti metsurihommia, niin saadaan nuorta verta mukaan ja vanhat metsurit pääsevät halutessaan vihdoin eläkkeelle.
Metsurihommat ja pihapuut ovat aina yksilöitä, joten kiinteää hintaa emme pysty antamaan. Urakan hinta- arvio on kuitenkin täysin ilmainen.
Pihapuukaadot
Teemme pihapuukaatoja. Haastavat puut onnistuvat myös, sillä kiipeilykyky löytyy.
Apinoilla kiipeily on verissä.
Puut ovat aina yksilöitä joten teemme jokaisesta urakasta erillisen hinta arvion. Arviointi on kuitenkin täysin ilmaista.
muut hommat
Käytössämme ovat metsurin voimat ja hienopuusepän tarkkuus.
Jos mielessäsi on hommia, niin tarjoa vain rohkeasti ja mietitään sille kohtuullinen hinta. Olemme tehneet metsurihommien ja pienkoneiden korjausten lisäksi mm. rakennusten purkuja, katon pesua, maalausta ja muuta kiinteistönhuoltoa.
Keitä me olemme
Asla
Vilpas
Niila
tarinamme
Hieman vuosituhannen vaihteen jälkeen syntyi kolme veljestä, eikä siinä sinänsä ollut mitään ihmeellistä. Ehkä ennemmin ihmeteltävää oli naapurilla kymmenisen vuotta myöhemmin, kun hän huomasi puidensa kaatuvan rantatontiltaan. Kirveen jysähtely puuta vasten kertoi majavien olevan syyttömiä. Kiihtyneessä mielentilassa naapurin saapuessa paikalle oli nuorten metsureiden ilo kaikonnut, mutta oppi heillä meni perille.
Uusi aikakausi alkoi. Oli aika siirtyä omiin metsiin. Nuoret metsurit eivät enää tarvinneet harjoitusta kirveen heilutukseen. Vuosien varrella kirveet vaihtuivat moottorisahoihin, ja näin heistä oli jo apuakin metsätöissä. Polttopuusavotat olivat töistä parhaita. Klapia syntyi ja taidot karttuivat. Klapi silmässä opetti enemmän kuin maanomistajan tuhat sanaa. Turvavarusteet ilmestyivät kuvioihin.
Seuraavat oppitunnit käytiin sahojen kanssa, kiinalaisten moottorisahojen. Oppi meni nopeasti perille ja sahat vaihtuvat Euroopan mantereella valmistettuihin.
Alkoi jälleen uusi aikakausi. Vieras metsä kaatui taas, tällä kertaa luvan kanssa. Vuoteen 2023 asti satunnaiset metsurikeikat hoidettiin kevytyrityspalvelun kautta, kunnes oma osakeyhtiö vihdoin oli todellisuutta.
Harjoitus tekee metsurin!
ota yhteyttä
Apestorm Oy
Y-tunnus: 3398977-5
Osoite: Katajakuja 38, 37370 Vesilahti
Puhelin: +358 45 2332 108
Sähköposti: apestorm@apestorm.fi


